Eilen
(12.4) aamulla mentiin aikaisin tekemään haketta Kauppilan kasalta, tai
oikeastaan Erkki sen teki, minä livistin kävellen kotiin, kun olin vienyt
kärryn Valtralla rankakasan viereen. Aukeella oli jonkin verran muuttolintuja,
töyhtöhyyppiä on nykyään paljon enemmän kuin oli muutama vuosi sitten, ehdein
seitsemänuutisille kotiin. Mentiin normaaliaikaan karjahommiin, kun Erkki oli
vienyt hakekuorman koululle. Karsinassa oli märkä, kiiltävänmusta vasikka,
tietysti sillä on valkoinen pää. Pikkusonni.
Iltapäivällä
kerrattiin naapurin Leenan kanssa paikallishistoriaa. Leenan tilaama
sukututkimus valmistuu lähiviikkoina. Millähän lahjuksella pääsisin tutustumaan
siihen. Toisten sukututkimuksista on mielenkiintoista etsiä omia sukulaisia.
Oikea sukututkimuksen tekeminen on niin hankalaa ja vaativaa hommaa, ettei
minusta taida olla siihen, mutta nykysuomeksi kirjoitettuja valmiita
sukututkimuksia on kiva lueskella. Siinä valokuvia selatessa vierähtikin
iltapäivä karjan ruokintaan asti. Erkki vietti iltapäivän nautojen kanssa, oli
varmistanut, että pikkusonni söi ja talikoi urheilusuoritukseksi sontaa alas
ruokintakäytävälle. Olin eilen vähän huonossa vedossa, mua saattaa vaivata lima
päässä, mutta se vaiva on niin pieni, ettei oikein viitsi lääkäriinkään mennä,
mutta toisaalta vähän jomottaa otsaa ja poskia, korvia kutittaa ja pää on
painava kantaa, mutta en oikeesti mikään kovin kipee ole. Hoksasin, että
yskänlääke auttaa vaivaan, hassua, kun ei mua yskitä ja nuhakin on pikku köhä,
näkee mihin suuntaan tämä tästä kääntyy.
Tänään
(13.4) oli pimee sateinen aamu, muutenkaan ei mitään kummallista. Syötiin ruispuuroa,
kahvia ei voinut keittää, kun kahvipaketti unohtui Harhioon. Karja sai
säkillisen kaura-härkäpapujauhoja, kolme rehupaalia ja vehnänolkipaalin
kuivikkeeksi. Erkki laittoi Primeraan kesärenkaat, ne on kyllä vähän
kulahtaneet, ainakin syksyn rapakoihin pitäisi saada uudet renkaat.
Lämmitin
eilistä soppaa. Se on tehty periaatteella ota mitä on, siinä on
tomaattisoseessa papuja ja broileria. Siis just sellaista meillä tehdään aina,
hei jee. On siinä sipulia ja mustapippuriakin. Pashan loppu on vielä jälkiruuaksi.
Mulla itsellä on kyllä huono ruokahalu, ei tahdo oikea ruoka maittaa ollenkaan,
söin vain keitetyn munan ja Puikula-leivän puolikkaan ja join vanhan
maidontipan tölkin pohjalta.
Sitten
käytiin työntämässä paskat nautojen ruokintakäytäviltä lantalaanja lähdettiin
kauppaan, johan oli aikakin, oli suunnilleen kaikki loppu, ei vielä oltu käyty
kaupassa pääsiäisen jälkeen. Sitten Erkki sai keitettyä kahvia. Päivälliseksi
söin pussillisen salmiakkilakritsia ja join vettä, päälliruuaksi söin banaanin.
Sitten skannasin, olis ihanaa, jos olisi suomen kieltä ymmärtävä skannaus
ohjelma, olis edes äät ja ööt, kai tuolla silti saa oikeinkirjoitettua tekstiä
nopeammin kuin meikäläinen näpyttelisi joka kirjaimen, pitäisi palkata Jukka
kirjoittamaan, se kirjoittaisi kaiken mitä meikäläinen ehtisi lukea. Ja sitten
skannasin viimevuoden tukilistan ihan vaan jpg:nä ja laitoin sähköpostina
Heikille, mielenkiintoista luettavaa illaksi.
Koko
päivän on satanut, enemmän tai vähemmän, ei sateessa viitsi yrittää kuvatakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti