Kekrikoriste

Kekrikoristeessa on kurpitsat pihlajan alla.

Ensin sulina 21.11 ja sitten vähän kohmeessa 4.12 ja nyt taas vaihteeksi vesisateessa.

Syksyn kukka

Tästä pimeydestä huolimatta kiinanruusu jaksoi aukaista kukan ilman lisävaloa. Muutama nuppu tässä syksyllä jo putosi aukeamatta kukaksi.

Piristystä!

Poikien syyspuuhia

Tässä blogissa ei ole ollenkaan kesää, millois se livahti ohi.

Ajankohtaista kuvausta, kuvina, vaikka onnistuinkin tänään sössimään kännykkäni muistikortin jumiin, pitää tutustua tilanteeseen, voiko sen formatoida tai jotain muuta käsittämätöntä, jos se ei herää henkiin, pitää sillä heittää vesilintua.

Ja haaveissa olis jatkaa lauantaina, jos vaikka kolmaskin pikkupioneeri pääsisi mukaan, Jukka siis. Erkki on se isompi pioneeri.

Farmarin esi-isä

Pari kuvaa isä-vainaan albumista.
Tässä kuvassa on Vihtori Erkkilä, hän oli Kuoppalan isäntä 100 vuotta sitten.

Ja tässä Heikki Erkkilä vie heinäkuormaa. Hän oli viimeinen isäntä Kuoppalassa, joka harjoitti perinteistä maataloutta. (Sitä en tiedä kuka on tuo hevosen takana seisova mies)

Tänään sitten selviää kuka on Suomen farmari!

Vanhan ajan maisemat

Kun katselee vanhoja kuvia niin niissä on koko maisema aikatavalla erilainen, kuin maisema nykyään.

Tässä näkyy lehmien kaluama laidun, jossa on nokkosia jäljellä. Alla oleva musta sonnivasikka seisoo hyvin lähellä paikkaa, jossa farmilaiset tekivät heinää peräniityllään jokirannassa, mutta tämä kuva on aikaisemmilta ajoilta ja takana näkyvät heinäseipäät eivät liity mitenkään Farmiin.

Tässä on veräjä, melko tavalla samanlainen kuin Kuoppalassa.

 Luonnonkukkia ikkunalla.

Alla olevasta kuvasta näkee hyvin miten avaraksi kaluttu maisema ennen oli. Tämä kuva ei ole 1800-luvulta, mutta yli 50 vuotta vanha kuitenkin.

Tämä navetan kuva on liki sata vuotta vanha, kannut kuivumassa raikkaassa tuulessa ja kovapyöräkärryt pihassa.

Laavu pitää piilottaa

Kesäkuun alussa oli aika kuivaa säätä, kävin päivittäin kastelemassa kasvimaata ja muita kasveja. Teeyrtit roikkuivat edelleen meillä navetan oviaukossa, aitaa ei ollut ilmestynyt. Kylvin vähän lisää salaattia ja muita nopeakasvuisia kasveja ja täytin sallattimaan aukkoja villiä mielikuvitusta käyttäen. En ymmärtänyt millä ihmeen keinolla laavu saadaan piiloon ja miksi siihen suuntaan sitten on pakko kuvata, jos laavu ei saa näkyä.

Kesäkuun poulivälissä kiikutin teeyrtit laavun lähelle sitä varten, että lavastaja saa laitettua ne haluamallaan tavalla aidalle sitten, kun aita on tehty.

Tuli juhannus ja tuotantoryhmä lähti pois palatakseen vasta heinäkuun alussa, jolloin alue suljettaisiin meikäläisen kalstaisilta ulkopuoloiisilta. Lupasin, että nostan köynnökset aidalle, sitten kun on aita, joko juhannuksena tai heti sen jälkeen. Lavastaja oli istuttanut teeyrtit maahan, minä kastelin niitä ja tuuli paiskoi versoja pitkin laavun edustan laudoitusta, kärhet sitoivat varsot tiukkaan nippuun, kuka ne irroittaisi toisitaan, ilmeisesti sitä ei tehnyt kukaan, koska tilanne oli sama heinäkuun alussa, kun kävin siellä viimeisen kerran ennen kuvauksia ja teeveessä ne näyttävät olevan yhdessä nipussa, aita oli kyllä ilmestynyt, mutta köynnöksillä ei ollut aikaa luontua kiinni aitaan, eikä kenelläkään ollut ilmeisesti hermoja irroittaa, versoja toisistaan.

Ennen talvea kaivoin teeyrtit pois maasta ja nostin paakut muovisäkkeihin ja raahasin säkit viileään huoneeseen, mielenkiinnolla odotaakseni, mitä tapahtuu. Ja kyllä on tapahtunut, köynnökset kasvaa jo vauhdilla. Kenen ne on? Mitähän niillä teen? Jos tulee toinen tuotantokausi, kuskaan ne keväällä takaisin niihin samoihin kuoppiin! Tai sitten suunnitelma on muuttunut ja ne laitetaan muualle. Tai sitten ne täyttää koko meen talon ennen syksyä, jos toista tuotantokautta ei tule.

Muuten ei sitä laavua tarvinnut peittää tai kätkeä. Siinä laavullahan on kuvattu paljon ruuanlaittoa, töiden tekoa ja vapaata oleilua. Eihän se ole 1800-luvun tyyliä, mutta harmaa ja muuten tyyliin sopiva. Ehkä mulle jäi jotakin epäselväksi?

Farmille kasvit kasvamaan

Varsinainen kylvö- ja istutuspäivä Kuoppalan kasvimaalla oli 29.5, se oli aurinkoinen hellepäivä.

Poku tuli auttamaan. Me lapioitiin käytävät niin, että penkit tuli poikittain kasvimaan harmaan rakennuksen puoleiseen päähän ja haravoitiin penkit tasaisiksi. Kasteluvesi kannettiin kastelukannulla Kuoppaojasta, jotkut sanovat sitä joeksi. Penkkejä tehtiin seitsemän, loppu jäi perunamaaksi.

Perunan siemenet hain Lammiselta, he kyllä pikkasen ihmettelivät kun sanoin, että tarvisisin kahdelle aarille siemeniä. Samasta osoitteesta oli kotoisin myös kaalintaimet, jotka istutin vasta myöhemmmin ja käärein huolellisesti kasvuharson sisään.

Perunan istutuista varten Erkki herätteli henkiin isävainaan Natikan ja laittoi siihen perään meen vanhan ja yksinkertaisen perunanistutuskoneen. Mutta hyvin onnistui sillä kalustolla. Poku ja minä tiputeltiin siemenperunat putkeen ja hyvä tuli.

Sitten loppu päivä kylvettiin Pokun kanssa vihannesten siemeniä ja puhuttiin, meille kahdelle ennestään täysin oudolle ihmiselle löytyi heti paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita, jo siitäkin syystä, että mun isäni suvun juuret on aika vahvasti Kiikoisissa ja toisekseen 4H on mulle jotenkin tuttu systeemi. Päivä oli kaunis, meillä oli hauskaa ja illansuussa vedettiin kasvuharso koko alueen päälle.

Seuraavina päivinä tein itsekseni yrttimaan ja ihmettelin peitettävän kivikon kiviä. Rami-renki sanoi, että ne kivet voi ihan hyvin kuskata Avantilla pois ja tuoda sitten takaisin, kun kuvaukset on loppu, jos ne nyt on niin kauheesti haitaksi. Amppelimansikoita olisi tarvinnut ostaa kymmenen tai kaksikymmentä, jotta ne kivet olisi saanut peittoon. Sitten taas joku uusi tyyppi sanoi mulle, että ei niiden kasvien tarvitse olla matalia, eikä niitä kiviä tarvitse viedä pois, eikä niitä kiviä tarvitse saada piiloon. Istutin kivien sekaan amppelimansikan ja raunioyrttejä, ukonhattu siinä oli jo ennestään. Siihen kivenkoloon istuttamani koiruohon verso päätyikin Farmissa ikkunapieleen kuivumaan, eivät kuitenkaan uuttaneet siitä absinttia, kai sen sahdin sekaan jossakin vaiheessa lisättiin vodkaa, kun niin hyvin meni päähän.

Farmin heinät

Kuoppalan heinänteon aikaan, meillä oli Matosuolta ensimmäinen rehusato tehty ja seuraavaksi oli suunniteltu pellonparannustöitä, ja niitä Heikki alkoikin tekemään, hän hävitti yhden pallonmäen, räjäytti kivet ja tasoitti peltoa heinäkuun lopulla. Harri kävi kyselemässä, että kauanko hän aikoo räjäytellä ja pyöritellä kaivurilla kiviä, kun kuuluu äänet Kuoppalaa todella hyvin. Suunnittelivat sitten yhdessä hommansa. Kilpailussa tuli kohtaus, jossa Pehtoorin kanssa tarkastellaan sikojen korjatun katoksen vedenpiotävyyttä ja siinä kuului takaa räjäytyksen ääni, ei sitä muut varmaankaan huomanneet, mutta meillä purskahdettiin nauramaan.

Pihassa heinää oli laitettu seipäille jo valmiiksi ennen kuin kilpailijat tulivat. Kai ne olivat lavasteita, koska olivat siinä kilpailun loppuun asti ja silloin varmaankin jo pilalle virttyneitä ja päältä homeisia.

Tässä tunnelmaan sopivai kuvia, näitä ei ole kylläkään otettu Kuoppalassa, eikä edes viime kesänä.

Tuolla karhojen toisessa päässä olevien koivujen siimeksessä olivat Farmin heinäseipäät. Mutta ne eivät ole nuo mitkä näkyvät kuvassa, tämä kuva ei ole viime kesänä otettu.

Töitä Farmilla

Koska piti vähän katsella yhtä ja toista sellaista hankittavaa kasvia, mitä en itselleni osta, niin poikettiin Maamiekoulun Pehtorskaan ja siellä oli teeyrttejä (Gynostemma pentaphyllum), mahtavan reheviä köynnöksiä, komeita ja sen näköisiä, että kasvavat vaudilla, tai siis eivät ole minkään näköisiä, eivät kuki, siinä se, mutta aika kalliita 15€ kappale.

Mietein asiaa ja soitin kysymykseni heille, että voiko sellaisia ostaa, muita vaihtoehtoja en tiedä. Ensin eivät tietäneet, mutta sitten soittivat, että osta niitä ja kysyivät, että voinko pitää niitä kotona muutaman päivän, koska sitä aitaa ei ole vielä. Menin ja ostin kaikki teeköynnökset, niitä oli enää neljä jäljellä, mutta ne olivat niin isoja, että Primera tuli aivan täyteen, sitten oikoin ne roikkumaan vanhan navetan oviaukkoon, johon paistoi aurinko melkin koko päivän, ensimmäisten päivien ulkoilmaan totutteluun laitoin risaisen harson niiden päälle, siinä niitä sitten kastelin mennen tullen ohi kulkiessani.

Kuukletin teeköynnöksen ja sain tietooni, että se on tehokas rohdos Kiinassa, sillä voidaan parantaa kaikki sairaudet ja oikein käytettynä sen avulla voidaan saavutta kuolemattomuus. Aika hyvä kasvi! Ei kylläkään talvehdi Suomen talvessa.

Oli sovittu, että multaa tule aamulla, kun pyöräilin Kuoppakoskelle päin, niin Isotalo jo kiskoi kasettia peräkärrystä linja-autopysäkillä sillan lähellä.

Seruaava ongelma oli se, että millä saadaan sekoitettua multa savieen maahan ja tasoitettua kasvimaa. Kuoppalassa oli silloin renkinä Rami, hän kauhoi mullan levälleen Avantilla, se oli iso apu.

Huohkeaksi sitä ei voinut saada ilman jyrsintä, mutta mistä sellainen saadaan. Siinä mietittiin ja pähkäiltiin kaikki omat vanhat romut läpi. Meen äkeellä ei voi tehdä siellä mitään, ei mahdu ja kultivaattorissa on vain kolme pikkiä jäljellä. Kuka voisi jyrsiä sen? Pitäisi olla näppärä traktorijyrsin, millään Rotavaattorilla ei sitä jaksa möyhiä. Sitten yhtäkkiä välähti: Vähtärin Hannu.

Visuaalisesti oli täysin selvää, että kasvimaan penkit tulevat harmaan rakennuksen puoleiseen päähän sarkaa ja loppu ala tulee perunalle. Penkkien pitää olla poikittain, jotta se näyttää kasvimalta.

Kasvivalinta oli ristiriitaista, sillä ne tärkeimmät vanhanajan kasvit ovat sen verran vaikeita kasvattaa, etten uskonut niihin, sillä kuka niitä ruiskuttaisi, minähän tein heti selväksi, että luomuviljelijä ei ruiskuta edes naapurissa ja toisaalta eipä 1800-luvulla ruiskutettu sen paremmin glyfosaattia kuin pyretriiniäkään.

Kasvien sekaan tuli vähän jekkujakin ja kasveja joissa olisi mielikuvitukselle mahdollisuuksia. Myös sitä ajattelin, että heillä olisi alusta asti jotakin syömistä, ainakin salaatin lehtiä, vaikka tuotantoryhmä kehui, että kilpailijoiden joukossa on kokeneita kasvien käyttäjiä, he löytävät aterian villivihanneksistakin, onha lähimaastoissa voikukkia, nokkosia ja vuohenputkia ja muutakin hortaa.

Kun ynnäsin ja vähensin kaikki vaatimukset, tulin siihen tulokseen, että kasvimaan varmin ruuan antaja tulee olemaan punajuuri, se ehtii kasvaa syötävään kokoon heinäkuun puoliväliin mennessä ja kun ovat taitavia kasvien käyttäjiä, niin voivat syödä myös naatit, niin eivät näe nälkää. Koska lanttu ja nauris olivat heille tärkeitä kasveja, kylvin niitä vaikka tiesin, mihin suihin taimet menevät, rapsikouriaisten. Porkkanaakin kylvettiin, vaikka se tuskin ehtisi tekemään heille kunnon satoa, paitsi voihan siitäkin syödä naatit ja taimet kun harventavat rivejä.

Koska kalastuksesta puhuttiin paljon, kylvettiin kunnon rivi tilliä, kalaruoka vaatii tilliä.

Yrttimaahan piti saada perinneyrttejä, siis lapio käteen ja oman pihan pöheikköön kaivamaan rikkruohojen seasta, sieltä löytyi: liperi, sakasnkirveli, venäläinen rakuuna, koreaniiso, raunioyrttejä

Kasvatin kesäkurpitsan ja kurkkuyrtin taimia. Ostin muutamia taimia: timjamia, minttuja ja minitomaateita.

Näin vähitellen alkoi muodostua kokonaisuus, joka ei takuulla ollut oikeesti miltään aikakaudelta.

Lupauduin Farmille töihin

Menin sovittun aikaan mielenkiinnolla ja avoimin mielin Kuoppalaan. Myönsin itselleni, että en tiedä mitään elokuvatuotannosta ja tiesin, että aikaa oli vähän sekä minulla tunteja kellotaulussa että allakassa päiviä ennen kuvausten alkua. Sinne tuli ensin Poku Kiikoisista ja sitten tuotantotiimiä Helsingistä, esittelivät itsensä, saatan muistaa muutaman etunimen, mutta heitä oli monta ja myöhemmin tuli taas uusia nimiä, vain pari kolme heistä tulin tuntemaan. Tunnelma oli hauska ja leppoisa, pikkasen huumoriakin oli mukana. Harri naljaili polkupyörästäni jossa lukee: Valtra, MTK-bonus 2012. Vähitellen kilpailun ykstyiskohdat alkoivat valjeta ja se miten kasvit kuuluisivat formaattiin.

Kierrettiin koko alue, ei siinä mitään yllätyksiä ollut, sillä olinhan käynyt siellä muutaman kerran silloin kun se oli matkailukohde. Tokihan se oli aivan erilainen, kuin silloin, kun 1970-luvulla poikettiin Erkkilän Heikillä käymässä. Isäni oli ollut nuoruudessaan tuttua Erkkilän lasten kanssa ja myöhemminkin puhui heistä paljon. Lapsuudessani varsinkin jutut Erkkilän suihkulähteestä olivat mielenkiintoisia, että vanhaan aikaan Kauvatsalaisessa pihassa oli ollut suihkulähde. Se talo oli silloin Erkkilä, eikä mikään Kuoppala, vaikka kai Kuoppala on oikein vanha nimi.

Kun päästiin kasvimaan kohdalle, siinä oli kolmisen aaria kovan näköistä savimaata, josta törrötti sieltä täältä juolavehnän juuria. Päättelin, että siitä oli kynnöstä ajeltu tasausäkeellä tai perälevyllä. Myöhemmin selvisi, ettei sitä maata ollut kynnetty, tasattu vaan sen jäljiltä, kun siinä oli ollut rakennustarvikkeita varastossa. Kauemmaksi metsän suuntaan oli kylvetty viljaa.

Sanoin, että siihen voi tehdä kasvimaan, jos olis maata. He lupasivat hankkia maata ja kysyivät vinkkiä mistä sitä saisi, heitin hakusanaksi Isotalo.

Mulla oli jo kiire sen kasvimaan kanssa, olihan jo toukokuun loppu, eikä ollut edes maata ja jos heinäkuun puolivälissä alkaisi kuvaukset, heillä taas ei ollut mitään kiirettä, kunhan tässä keväällä, saadaan kylvettyä, kesään on vielä aikaa.

Siellä oli myös vähän muitakin kasvijuttuja kuin kasvimaa. Piti saada yrttimaa, se koon piti olla 3x4 metriä ja kohta näytettiin tarkasti, siitä kohtaa olisi hyvä kuvata.

Sitten oli pieni kivikko, jonka kivet olisi pitänyt saada piiloon. He ehdottivat jotakin matalaa rönsyilevää kasvia, kuten amppelimansikka. Yksi peitettävä oli laavu, koska se ei saa näkyä kuvauksissa, eikä sitä sovi purkaakaan. Siihen tehdään aita eteen ja siihen aitaan pitäisi saada joku köynnös, sellainen joka kasvaa nopeasti, tarttuu kiinni aitaan, ei näytä millekään, ei ole minkään muun värinen kuin vihreä, eikä kuki, mutta peittää laavun näkymisen. Olipa yksinkertainen pulma. He ehdottivat humalaa. Huh, siis voiko nyt istutettu humalantaimi peittää yhden laavun näkymisen puolentoista kuukauden kuluttua. Lupasin miettiä asiaa, ja humala olisi hyvä jos se olisi istutettu viisi vuotta sitten.

Mitä siellä Farmilla syötäisiin?

Jatkoin äestämistä ja mietein vanhan-ajan kasveja. Fiilikseen sopi hyvin, se mitä Erkillä oli kylvinkoneen latikossa: härkäpapuja ja vähän vehniä seassa. Mutta härkäpapu tuskin sopisi Farmin kasvimaalle, ainakaan isossa määrin.

Mari oli kertonut jo muutamia tosiasioita ohjelmasta, esimerkiksi se että kilpailijoita on alkuun 12 ja sitten vähitellen vähenevät ja kilpailu kestää 50 päivää ja alku ajoittuu heinäkuun puoliväliin. Siinä olikin jo tärkeää tietoa. Aika monta ateriaa pitää saada tehtyä. Tiesin vanhan-ajan elämästä, että juuri tuolloin ennen Jaakon-päivää oli ruoka kurjimmillaan, vilja vähissä tai loppu, juurekset ja perunat pieniä, kesähelteellä ei voitu teurastaa, siat kasvoivat ja nautakarja kulki metsälaitumilla, maitoa oli ja kalastus oli elämisen ehto.

Muistelin siellä savipölyisessä 505:n hytissä, että Kustaa Vilkunan mukaan kilpailun alkuaikoihin heinäkuussa on viimeiset ajat kylvää talvivarastoon tulevat nauriit. Minulle oli sanottu Farmista, että vaikka eletään 1800-luvulla, kilpailu ei ole mikään historiadokumentti, eikä tarvitse olla piiruntarkka. Kun yhdistelin mielessäni vanhoja kasveja, niiden kasvumahdollisuuksia ja hoitotopimenpiteitä sekä kilpailijoiden syömisiä, yhtälö ei ollut helppo, jostakin oli pakko joustaa. Tiesin, että ristikukkaiset keittiökasvit kuuluisivat tärkeänä osana mukaan kasvimaalle, mutta en käsittänyt miten siellä selviäisivät lantun, nauriin ja kaalintaimet rapsikuoriaisten hyökkäyksiltä ilman myrkytystä. Jos niitä hoidettaisiin 1800-luvun keinoin saisivat päivittäin tuhkaa niskaansa, mutta se ei nyt ilmeisesti toteudu tässä tilanteessa.

Tiesin, että kotona hyllyssä on muutamia aika vanhanaikaisia puutarhakirjoja, mutta juuri nyt ei ollut aikaa lukea niitä, jos asiasta olisi kyselty joskus loppiaisen tienoilla, olisi ollut aikaa tehdä viljelysuunitelmaa, mutta nyt mentiin mututuntumalla ja luovalla mielikuvituksella.

*

Tässä vähän talvinen kuva äestyksen jatkoksi, mutta tässä kuvassa on vielä muutama vuosi sitten pystyssä ollut Kuoppakosken maamerkki: postikoppi.

Mikä ihmeen Farmi?

Olin viime vuoden toukokuun 17. päivänä äestämässä Jalonojalla radanvarressa, Erkki tuli vauhdilla perässä kylvökoneen kanssa perässä ja kaksi veturia kiskoivat pitkää tavarajunaa, kun tunsin kännykkäni värisevän, sille numerolle kännykkäni ei tietänyt nimeä. Joku pirteä Mari sanoi olevansa jostakin Oy:stä, suunnittelin sanoa, että en osta mitään, en tilaa mitään, minulla ei ollut pienintäkään aikomusta lopettaa äestämistä yhden lehtimyyjän takia, mutta se selitti jo kovasti jostakin 1800-luvun kasvimaasta, olin kuullut vain sanan sieltä toisen täältä, en ymmärtänyt yhtään mitään. Sanoin sille tyypille, että vartoos ny vähä, mää menen ulos tästä hytistä. Valmetti huusi kuumana ja sille teki vaan hyvää pieni jäähdytystauko. Kun olin päässyt vähän rauhallisempaan paikkaan, pyysin sitä Maria selittämään alusta asti, voisin jopa kuulla. Taaskaan en tahtonut pysyä kärryillä hänen vaudissaan, hän selitti vanhanajan elämästä, lantuista ja nauriista, ja televisio-ohjelmasta, josta en ollut kuullut mitään. Ihmettelin, että minne se kasvimaa pitäisi tehdä, eihän minulla itsellä ole ollut sallattimaata sen jälkeen, kun Heikki löysi tiensä Rausenkulmalle, eikä minulla ole edes pihaa, vain luomupujoja paalikasojen välissä. Viimein sain kysyttyä, että mihin se kasvimaa pitäisi tehdä ja hän sanoi, että Kuoppalan kotiseututalolle, niin pääsin vähän käsitykseen mistä oli kysymys. Mulla ei ollut mitään kokemusta elokuvatuotannosta, mitä Eeva vähän oli kertonut siitä kun oli tekemässä Kaksipäisen kotkan varjossa- elokuvaa oman alansa ammattilaisena. Mutta siitä mulla oli jonkinlainen käsitys millainen voisi olla vanhanaikainen kasvimaa ja millainen homma sellaisen tekeminen voisi olla. En luvannut mitään varmaa, mutta lupasin käydä Kuoppalassa katsomassa, kun seuraavalla viikolla sinne tulee tuotanotiimin sakkia. Mari oli ollut yhteydessä myös Kiikalan 4H-yhdistykseen ja sieltä tulis myös Poku käymään Kuoppalassa silloin. Hänen Kiikalansa päättelin olevan, joku vähän lähempänä oleva paikkakunta. Kiikoinen se oli, ei Kiikka.

Sovittiin, että tästä Farmista ei puhuta ulkopuolisille. Syitä oli tietysti monia, yksi se että taattiin työrauha Kuoppalassa.

Hetipian minulle selvisi, että Farmille oli kevään aikana ollut ilmoittautuminen ja halukkaita oli ollut tuhatmäärin. En paljoa jaksanut sitä formaattia kuukletella, mutta Ruotsissa se oli pyörinyt jo vuosia. Jos olisin katsellut telkkaria olisin varmaan huomannut sen mainoksia, mutta oli jäänyt näkemättä.

Pelto valkoiseksi

Kun on helmikuu, kuuluu pellon olla valkoinen! Hinnalla millä hyvänsä.

Kyllä siitä vaalea tulee, mutta eipä hiihtokeli tuosta parantunut. Ehkä vähän talvisempi tunnelma. Onko muuten kukaan nähnyt aurinkoa? Mua alkaa epäilyttämään, ettei sitä ole enää ollenkaan olemassa.

Päivän sumuinen sää

Lämpötila nousi keskipäivällä nollaan ja samaa lämpöä tiedossa viideksi seuraavaksi päiväksi.
Sumua, tihkua, liukasta, pilvistä.
Lumen syvyys 8 cm, etelätuulta 2 m/s ja ilmanpaine aika tasan 1000 hPa.
Ja suhteellinen ksoteus tietysti täysi 100 %.

Päivän sää

Pakkasta 13 astetta, tuuli 3 m/s, ilmanpaine 1025 hPa, lunta 4 cm, ilmankosteus 86 %. Viiden vuorokauden ennuste selkeää, ei siis pilven pilveä, pakkasta 10-20 asteeseen, pääasiassa lähempänä 20:tä kuin kymmentä.

Tuli talvi

Monet ovat odottaneet lunta ja pakkasta, minä en, mutta pitäähän ne hyväksyä tähän aikaan vuotta. Lunta on jo minulle riittävästi, siis maa valkoinen, lumen syvyys virallisesti 4 cm. Kun on vähän lunta, pilvetön taivas ja täysikuu, on pitkään jatkunut pimeys takse jäänyttä elämää. Tänään oli kuun lasku komeampi kuin auringon nousu.

Klapikasassa on vasta pieni kolo, mutta nyt alkaa klapit liikkumaan pihan yli vilkkaaseen tahtiin, Ilmatieteen laitos on kiristänyt pakkasennustetta ja nyt näyttäsi siltä, että mennään koko viikko viidentoista asteen tienoilla. Ei haittaa kunhan aurinko näyttäytyy.

En nyt osaa kirjoittaa enempää, mutta laitan tämän menemään, sillä huomenna tämä on jo vanhentunutta asiaa.

Uuden vuoden lupaus

Lupaan kirjoittaa tai kuvittaa tänä vuonna tänne enemmän bloginpätkiä, kuin viime vuonna tuli tehtyä. Niitähän on kokonaista kolme. Vuonna 2012 on alkuinnostuksessa tullut väsättyä kolmekymmentä, eli melkein kolme kuukaudessa. Sellaista sanoo tilastot.

Se mikä ei toimi pitää vaihtaa toisenlaiseen. Kun alunperin tavoitteeni oli saada tänne nopeaan tahtiin uusia kuvia, niin nyt annan sen verran periksi, että jos ei uusia niin ainakin vähän vanhempia tai sitten todella vanhoja ja vaikka kaikkia samaan pätkään. Yritän kerätä kuvia, kotka kuvaavat lähiseutua, pakko, kun en yleensä kaukana käykään, en ainakaan Päijänteen takana.

Yks toinen teema voisi olla ne kirkonkuvat joita pyörii siellä sun täällä, facebookista niitä napsein pois, kun olivat jotenkin kodittomia siellä muiden seassa.

Tähän vuoden aloitukseen ei tule yhtään kuvaa, koska ne ovat.....sekaisin...kui sillai.

Mutta blogin vuosi on aloitettu. Hyvää vuoden jatkoa!