keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Ja sitten....arvontalinkki
Harjoittelen blogien aktiivisempaa käyttöä.
Tässä arvonta:
http://bikkenpilttuu.blogspot.fi/2012/09/arvontaa-tiedossa.html
Jos se nyt toimis?
tiistai 18. syyskuuta 2012
Syksyä kuvina
Pikkasen vierähtänyt aikaa edellisestä, missähän olen luurannut. Tässä tänään otettuja kuvia. Seitsemän on sopiva määrä.
Makedonianmännyn syksy
Kaunis rikkaruoho
Ajoitusvirhe
Tulikukka jaksaa
Ja rohtosalkoruusu
Tämän korkeus pitäisi käydä mittaamassa, siis yli 3m
Ja nämä voisi kohta poimia
Makedonianmännyn syksy
Kaunis rikkaruoho
Ajoitusvirhe
Tulikukka jaksaa
Ja rohtosalkoruusu
Tämän korkeus pitäisi käydä mittaamassa, siis yli 3m
Ja nämä voisi kohta poimia
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Miksi kuvia?
Olen kirjoittanut heinäkuussa vain kerran tätä ennen tänne. Oli tarkoitus pitää kuvat järjestyksessä ja ajan tasalla, arvatkaa missä ne on, kameran muistikortilla ja osa kovalevyllä. Olenhan niitä vähän selaillut, mutten mitenkään järjestänyt. Niitä on paljon, paljon huonoja kuvia, mutta muutamia hyviäkin, osan julkaisen kohta täällä (milloin on ihan pian?), osa on sellaisia, että pidän ne vain itselläni.
Olen miettinyt, miksi minulla on kuvia vain kasveista, eläimistä ja maisemista. Miksi todella vähän ihmisistä? Vaatiiko rohkeutta ottaa kuvia ihmisistä? Outoja tyyppejä on epäilyttävää kuvata ja tutut laittaa kädet naaman eteen tai huutelevat hurjia moitteita. Siksi kait mulla on vähän kuvia ihmisistä. Itsestäni ei juuri lainkaan. Se taas johtuu siitä, että vihaan kuvia omasta naamastani tai yleensä itsestäni, ne eivät ole ollenkaan kauniita, eipä tietysti voi olla.
Olen miettinyt, miksi minulla on kuvia vain kasveista, eläimistä ja maisemista. Miksi todella vähän ihmisistä? Vaatiiko rohkeutta ottaa kuvia ihmisistä? Outoja tyyppejä on epäilyttävää kuvata ja tutut laittaa kädet naaman eteen tai huutelevat hurjia moitteita. Siksi kait mulla on vähän kuvia ihmisistä. Itsestäni ei juuri lainkaan. Se taas johtuu siitä, että vihaan kuvia omasta naamastani tai yleensä itsestäni, ne eivät ole ollenkaan kauniita, eipä tietysti voi olla.
Miksi otan valokuvia? Mikä on ottamani kuvan tarkoitus? Se on pätkä päiväkirjaa,
sitä pätkää ei tarvitse kirjoittaa, jonka on kuvannut. Itselle selviää kuvan
tarkoitus. Muut voivat ymmärtää sen toisin tai eivät näe siinä mitään
merkityksellistä. Pahimmassa tapauksessa kuva ymmärretään väärin, mutta niin
voi käydä sanoillekin.
Kuva on armoton. Siinä näkyy paljon sellaista, mitä ei ehdi näkemään livenä, liikaa yksityiskohtia kerralla havaittavaksi. Kuvassa näkyy myös paljon sellaista, mikä olisi parasta siivota pois. Kuva on mahdollisuus. Mahdollisuus tallentaa kerralla paljon. Kuvassa on paljon sanoja.
Otan tarkoin harkittuja kuvia. Laukaisuhetki on tärkeä.
Harkituista kuvista pitää tehdä paljon pisteitä sisältäviä kuvia. Niitä voi teettää vaikka paperille. Minulla on sellainen periaate, että en tulosta itse kuvia. Miksi en? Siksi, että niitä tulee liikaa, jos sortuu sille tielle. Toistaiseksi olen pysynyt päätöskessäni, mutta tiedän, että on helppoa painaa print ja hetkessä kuva lennähtää ulos tulostimesta.
Otan harkitsemattomia kuvia. Niillä kirjoitan päiväkirjaani. Kunhan räpsin, niissä ei
tarvitse olla paljoa pisteitä, mahtuu yli tuhat muistikortille, riippuu
tietysti kortista, mutta sellaiselle, kun sattuu nyt olemaan mun kamerassa.
Harkitsemattomilla kuvilla vain ikuistan tilanteita, maisemia, säätiloja ja
ilmeitä. Niin ikuistan, miten digikuva on ikuinen. Onko se yhtä ikuinen, kuin
isomummun yli sata vuotta vanha mustavalkokuva.
En tiedä. Joku tietää sen sadan
vuoden kuluttua. Tämän viikon harrastusprojekti on kuvien varmuuskopiointi.
Onko varma varmaa vasta sitten, kun kuvat eivät ole sähkömagneettisessa
muodossa? Ovatko kuvat paremmassa tallessa, jonkun firman kaupallisella palvelimella
kuin kotikoneeni kovalevyllä? Onko ulkoinen varmempi kuin sisäinen?
Henkilökohtaisesti olen menettänyt uskoni kovalevyihin, varsinkin ulkoisiin. Siksi poltan varsinaiset varmuuskopioni DVD:lle, se on tietysti työläämpää, mutta luulen, että se on nyky vaihtoehdoista hinta-laatusuhteiltaan paras. Jukka tilasi mulle ison kasan DVD:tä 18 senttiä kappale, no siitä on vähän aikaa, joten on voinut hinta jo nousta ja se tilaus oli kokonaisuudessaan aika iso, kappaleittain myytävät ovat eri hintaisia.
Ja sitten palaan uudempiin kuviin, joskus ihan pian!
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Missä olen ollut
Onpa vierähtänyt aikaa viime pätkästä, missähän olen ollut? 30.6 mulla
oli vapaapäivä ja ykx jutska, jonka varrelta tässä nyt muutama kuva. Kiitos järjestäjälle! Eka kuvassa ollaan Kauttualla ja sitten Rauman Lapissa (miten se kirjoitetaan? kaikki yhteenkö?)
Sitten Sammallahdenmäelle
ja Raumalle, siinä tuli kaksi UNESCO:n maailmanperintökohdetta peräkkäin.
http://www.nba.fi/fi/museot/maailmanperintokohteet_suomessa
Ja mikähän paikkakunta tämä on? Eurajoen kansallismaisema!
Tässä alla tämä tyyppi ei poseeraa, hyvä niin luikerteli piiloon, mutta näkyy sieltä vähän tummaa sahalaitaa.
Sikoangervo oli löytö, en ole ennen nähnyt luonnossa, ei sinällään ihmeellisen näköinen, mutta ole katsellut sen kuvia kirjoita ja halunnut tavata livenä.
Kuusikujanne Vuojoella.
Irjanteen kirkon kamiina säilytykessä kellotapulissa. Irjanteen kirkosta ei ole ulkokuvaa, koska silloin satoi siellä kaatamalla.
Sellaista, ja 2-7.7 mun seurana oli International 685. Sen jälkeen on ollut sitä ja tätä, kaikenlaista sähläämistä, karjan siirtoa ja verenpaineen mittausta ja pakastimen täyttämistä. Kun sataa ja on märkää ei voi tehdä mitään kesähommia, ja jos vielä tulee pouta sitten pitää tehdä kaikki asiat samalla hetkellä. Meillä on mun mittauksen mukaan satanut viikon aikana 27 mm, siis vain rajun kuuron verran, mutta sitä on tullut milli silloin toinen tällöin, aina kasvustot märkinä, tuohan on vain normaali viikon sademäärä, ei meillä ole mitään maan märkyysongelmaa, tai sitten huomenna sataa niin paljon, että on. Kuitenkin alkaa olla jo Natikkaa ikävä.
Sitten Sammallahdenmäelle
ja Raumalle, siinä tuli kaksi UNESCO:n maailmanperintökohdetta peräkkäin.
http://www.nba.fi/fi/museot/maailmanperintokohteet_suomessa
Ja mikähän paikkakunta tämä on? Eurajoen kansallismaisema!
Tässä alla tämä tyyppi ei poseeraa, hyvä niin luikerteli piiloon, mutta näkyy sieltä vähän tummaa sahalaitaa.
Sikoangervo oli löytö, en ole ennen nähnyt luonnossa, ei sinällään ihmeellisen näköinen, mutta ole katsellut sen kuvia kirjoita ja halunnut tavata livenä.
Kuusikujanne Vuojoella.
Irjanteen kirkon kamiina säilytykessä kellotapulissa. Irjanteen kirkosta ei ole ulkokuvaa, koska silloin satoi siellä kaatamalla.
Sellaista, ja 2-7.7 mun seurana oli International 685. Sen jälkeen on ollut sitä ja tätä, kaikenlaista sähläämistä, karjan siirtoa ja verenpaineen mittausta ja pakastimen täyttämistä. Kun sataa ja on märkää ei voi tehdä mitään kesähommia, ja jos vielä tulee pouta sitten pitää tehdä kaikki asiat samalla hetkellä. Meillä on mun mittauksen mukaan satanut viikon aikana 27 mm, siis vain rajun kuuron verran, mutta sitä on tullut milli silloin toinen tällöin, aina kasvustot märkinä, tuohan on vain normaali viikon sademäärä, ei meillä ole mitään maan märkyysongelmaa, tai sitten huomenna sataa niin paljon, että on. Kuitenkin alkaa olla jo Natikkaa ikävä.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Päiväkirja 25.6.
Iida-mummun kuolinpäivä, vuosi oli kyllä jo 1968, mutta se
oli iso muutos elämässä kun mummu asui meillä.
Pirteä aamu, pakollinen juhannus on takana, vaikka aika
vähällä pakollisella selvittiin. Ei käyty edes saunassa, saati uimassa tai
soutelemassa. Ei kannettu sisään luonnonkukkia, eikä koivuja ovipieliin. Ei
käyty kirkossa, eikä tansseissa, ei ryypätty, mutta jotakin syötiin.
Juhannuksen ajan ainoa grilliateriankin valmisti Anu & Mikko, joten itse ei
grillattu, eihän meillä ole edes grilliä tai kai sähköuunissa on
grillivastukset, luulen niin.
Aamu aikoi tavallisilla kuvioilla. Ja Erkki siirsi
kivennäisen tarjoilu alustana toimivan betoniputken Hopon lauman laitumeen ja
väitti, että yksi hieho ontuu etujalkaansa, kun minä kävin aamulla mennessäni
koko jengi nukkui Riihihakassa puiden varjossa ja kun tulin aidan kierrettyäni
Hopo yritti astua yhtä hiehoa, lienee se sama jolla on jalka arka, parittelu
saattaa olla vaarallista.
Kävin varttia vaille kymmenen mummulla, vein muutaman
perunan kellarista. Hän ei ollut vielä soittanut terkkarille. Sanoi kyllä, että
pää on kipeä, mutta ompeli innolla käsin tummansiniseen pooloonsa ratkennutta
kaulusta takaisin kiinni. Miten näkikin niin tummaa ommella, aurinko kyllä
paistoi suoraan työhön. Sanoin mummulle, ettei lääkärille voi valittaa, ettei
panadolit tehoa päänsärkyyn, jos niitä lääkkeitä ei ota, tai jos ottaa yhden
silloin toisen tällöin, kun reseptissä lukee 2 kappaletta kolmesti päivässä.
Mutta silti voisi käydä verikokeissa, kun edellisestä kerrasta on reippaasti
yli puoli vuotta. Vähän myöhemmin mummu soitti, että terkkariaika on
keskiviikkona aamulla, huomenna on jo täyttä.
Erkki tilasi käärimeen uuden maton Halikosta, se tulee
Huittisten matkahuoltoon. Heikki tuli 10.30, oli ollut aamun sahaamassa
Harhiossa, sanoi, että meen Primerassa on sakkorenkaat. Ja sitten Erkki ja
Heikki menivät hitsaamaan käärintä. Minä keitän muusiperunoita, kuumennan
makkaraa pannulla ja ….söin kukkakaalia ja parsakaalia voin kanssa.
*
Kello 14, olen tauolla raivaussaha hommista, oli valjaat
säädetty vähän väljästi ja saha roikkui liian alhaalla, säädin valjaat ja join
kaakaota. Syönnin päälle kello 12 aikaan Heikki otti paalaimen ulos ja alkoi
laittamaan sitä työkuntoon, siellä se pesee sitä vieläkin. Erkki ja Jukka
lähtivät tekemään haketta Kauppilan metsästä, tekevät sieltä kaksi kuormaa ja
ehkä kolmannen kotoa, jotta saadaan vapautettua 702 hakkurin edestä käärimeen,
ei tarvitse sitten heti ottaa käärintä pois. Jos tulee pitkät kylmät sateet
tarvitaan haketta lisää, ennen kuin rehua on tehty paljonkaan, mutta jos iskee
kuivat helteet haketta kuluu vain vähän ja rehunteko etenee. Ilolassa kyllä
energiaa kuluu paljon käyttöveden lämmitykseen. Taitaa olla koko laitos nyt
tiedotusvälineiden otsikoissa. Me
seurataan mielenkiinnolla, ei mitään paniikkia. Laitoin pannaritaikinan
tyrpoamaan.
*
Kello 16.10, tuli sade kesken pöheikön raivauksen, Heikki
keitti kahvit ja luki paalaimen huolto ja säätöohjeita, puhuin niitä näitä, hän
käski mun olla hiljaa, jotta voi keskittyä miten terät irroitetaan. Työnsin
pannarin uuniin ja menin viemään postin mummulle, hänelle oli kirje Sataedun
logolla, meitä vähän huvitti, mutta se oli sisällöltään veteraaneille &
veteraaninaisille, joten ei mummu nyt sitten olekaan menossa kouluun. Erkki ja
Jukka saivat tehtyä kaksi kuormaa haketta ennen sadetta, ensimmäinen on
kipattuna Ilolan siiloon ja toinen on kärryssä konehallissa. Nyt Jukka ja Heikki menivät huoltamaan
paalainta ja Erkki lähti pumppaamaan Aatun laumalle vettä Isollesuolle. Pannari
on syöty.
Sade alkoi juuri Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan kello
15. Kovin epävakaata säätä tulossa, torstaina ja perjantaina voi olla pouta,
mutta taas lauantaina sataa, höh.
*
Jos olis pouta, olis ressi, kun rehunteko kalusto ei ole
aivan vielä kunnossa, mutta kun sataa niin korjataan ja säädetään rauhassa,
säähän ei voi vaikuttaa, joten siitä ei kannata ressata, kunhan on täysi
työvalmius, kun pouta tulee. Nyt kello on kohta kahdeksan, eikä mikään huvita.
Jukka lämmitti päivästä muusia ja makkaraa, Erkki söi talkkunaa ja minä join
piimää ja vissyä, jotakin tekisi mieli syödä ja juoda jotakin lämmintä. Voisko
meillä olla joku kirja jota voisi lukea? Erkki kävi vielä illalla Isollasuolla
nostamassa pumpun pois ojasta, ettei se kastu, jos vesi ojassa nousee.
Huomenna en kirjoita päiväkirjaa! Tai sitten kuitenkin
kirjoitan?
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Juhannuksen päiväkirja 4.
Herätyskello soitti 6.50, laitoin radion auki ja kuuntelin seitsemän uutiset ennen kuin laitoin puuroveden kuumenemaan, Erkki nukkui - kuorsasi ainakin. Painoin edelleen 78 kg. Illalla satoi vähän ja ulkona näytti märältä. Puoli kahdeksan aikaan syötiin puuroa ja ennen kahdeksaa mentiin ulos. Minulla oli mukana jonninmoinen kuorma biojätettä, vesimittarissa oli 4 mm tai pikkasen enemmänkin. Hopon lauma oli vaihteeksi syömässä, muuten oli rauhallista, mutta Hopolla oli juhannusfiilis yhden lehmän kanssa. Tänään oli Irjanne-hieho erityisen utelias. Älä syö mun kameraa...kuvat yllä. Linnuista tänään olivat erityisen äänekkäitä varikset ja sitten kuului piipitystä ja viserrystä, jota en äänenä tunnistanut, mutta tutulta näytti, ilmeisesti talitiais poikue harjoitteli elämisen alkeita riihen katolla ja lähipuissa.
Tässä juhannuksen rantaelämää. Taivas oli pilvessä ja märästä ruohosta valui vettä saappaisiin.
Aamulla oli apostolin miekka avannut kukkansa, siis tiedossa taimi.
Oli vähän tokkurainen olo, pää vähä kipee, vähän väsy, vaikka varsinainen nuha-köhä-aivastustauti on ohi ja yön nukuin hyvin. Aamupäivällä levättiin ja luettiin nettä. Puoli yhdeltätoista Erkki alkoi suunnittelemaan perunoiden keittoa, ei sitten muuta kuin lisäksi Wilhelmit pannulle ja jotain vanhoja ruokia etsittiin jääkaapista. Sitten todettiin, että Jukka oli yöllä juonut maidot jääkaapista vähiin, siinä ei ole mitään uutta. Päätettiin lähteä ostamaan maitoa. Samalla ajeltiin pieni maakuntamatka.
Kun viime päivinä on tullut järviä kuvattua, niin tässä on Marjajärvi ja takana Hongistonmaa, mummoni lapsuuden maisemat. Tässä lisää Marjajärven viljapeltoja.
Iltapäivällä kävin mummulla, vaikkei ollutkaan Satakunnan Kansaa vietäväksi. Kerroin pikkuserkusta eilisissä telkkariuutisissa. Nyt mummu oli väsyneempi kuin eilen, valitti, että kaikki päivät eivät ole samantaisia, suunnitteli menevänsä tiistaina verikokeisiin, jos terkkari suostuisi ottamaan, siinä oli nyt hyvä väli puhua kotisairaanhoidosta, jos terkkari kävisi aina joskus mummua katsomassa. Ei mummu vastustanut ideaa. Näkee mihin suuntaan se asia kehittyy. Sitten puhuttiin niitä näitä, Kaija oli soittanut ja mummu kertoi minulle mitä Kaija oli kertonut hänelle. Erkki kävi Isollasuolla katsomassa Aatun laumaa, Hopon lauma näkyy ikkunasta, ja nosti pihaton karjalle rehupaalin pöytään. Ja sitten Erkki pyöräili katsomaan miten hake palaa Ilolan lämpökeskuksessa.
Sitten tuli iltapäivällä hetki, kun oli pakko alkaa kasata järjestykseen kaikkia kevään aikana kertyneitä maatalouden papereita ja kirjoitin muutamia sotkuisia muistiinpanoja puhtaaksi, jos Jukka saa hommattua mulle huomenna toimivan tulostimen, saan ne muistiinpanot paperillekin, vaikka sama se, mutta toisaalta paperinippua on helppo pyöritellä käsissä. Siinä se ilta sitten menikin. Välillä kävin syömässä Jukan kanssa muutaman kourallisen perunalastuja ja juomassa pari mukillista kaakaota. Niin ja yhden tauon sain, kun Heikki soitti juhannuskuulumiset, oli tavannut suuren joukon hyttysiä, olipa jymy uutinen. Heikki tulee tänne huomenna, käy matkalla sahaamassa metsässä tankillisen, kaksi tai kolme, sitten pitäisi saada viritettyä rehun teko kalusto kuntoon, luulen, että niittomurska ja paalain ovat suunnilleen kunnossa, mutta miten saadaan kyhättyä käärin käyttökuntoon, siinä onkin vaikeampi kysymys.
Pilvinen päivä on seljennyt aurinkoiseksi illaksi. Nyt olen pirteämpi kuin päivällä, mutta kai vähitellen suunnittelen nukkumaan menoa.
Juhannuksen päiväkirja 3.
23.6, juhannuspäivä
Heräsin 4.15, ovipielessä oli Jukan kengät, pöydällä tyhjä
kaakaomuki ja takkahuoneen ovi oli kiinni, Jukka oli siis tullut jo. Minulla ei
ollut mitään ennakkoarviota hänen aikatauluistaan, ehkä maanantaina olisin
kaipaillut. Taivas ei ollut aivan selkeä. Kävin vessassa ja menin takaisin
nukkumaan. Herätyskello soitti 6.50. Hopon lauma näytti nukkuvan lähellä rantaa
väliaidan vieressä. Päätettiin, että tänään aamulla ei tarvita puuroa. Erkki
keitti kahvit ja luki eilistä Satakunnan Kansaa. Painoin 78 kg. Join mukillisen
teetä, söin pienen hillomunkin. Radiosta tuli edelleen Juhannusjuna, se ei
ollut vielä Rovaniemellä, kun lähdettiin ulos, oli merisää kesken.
Käki kukkui aivan lähellä, kyyhkynen oli kauempana, fasaani
lähti aivan läheltä. Söin maantien ojasta kaksi mäkimansikkaa, ne maistui
pakokaasulle. Pihatossa lehmä sanoi Erkille möö. Tarkistin Hopon lauman aidan,
ehjältä näytti. Ja sakki lepäsi rennosti auringonpaisteessa, Hopo
oikeaoppisesti lauman keskellä. Taivaalla oli sekalaista nuorta pilveä, se
enteilee lähestyvää sadealuetta. Peipponen visersi urakalla. Västäräkki istui
mummulan katon harjalla ja tietysti visersi. Sähkökaapelilla oli viisi
haarapääskystä, varmaan jo tämän kesän poikasia. Konehallin varpusetkin olivat
ulkona saarnessa. Muuten sitten olikin hiljaista, vain Erkin käynnistämän
vesipumpun ääni kuului Isoltasuolta. No, meni tiellä yksi punainen lava-auto ja
taivaalla iso suihkukone pohjoisesta etelään.
Kauvatsanjoki: kuva laitumesta alavirtaan ja ...
Inari-hieho on sitä mieltä, että olen epäsiisti, naama pitäisi nuolla puhtaaksi, vaatteet kans, hiusten imeskely kuuluisi myös tehdä. Ja mikä on tuo musta vehje??
Ja pilvet näytti tällaisilta.
Kello on nyt 8.45, Erkki tuli, käynnisti mun tietokoneen,
kun omansa on Jukan sängyn vieressä, minä kirjoitan tällä läppärillä nyt.
Mitähän me nyt keksitään tehdä? Vai mentäiskö takaisin nukkumaan? Olisko
jotakin siltä väliltä? Hopon lauma on herännyt, ei näy yhtään valkoista päätä,
kaikki ovat häntä tänne päin siis pää joelle päin, menevät matkalla syöden
rantaan juomaan. Nyt on jo etelässä yhtenäistä pilveä. Nyt pitää kastella
ruukkukasvit. Join kaksi mukillista teetä ja söin ruispalan.
*
Kello on 11, taivas pilvessä, aurinko ei ole paistanut
tuntiin, kuuntelin radiosta kansanlauluisen jumalanpalveluksen ja samalla
kasasin eilisen päiväkirjani kasaan. Nukkuuko täällä kaikki muut, siis Jukka ja
Erkki, on niin rauhallista!…Ei, vain Jukka nukkuu, Erkki on varmaankin mennyt
ulos? Kävi taas Isollasuolla katsomassa aatun laumaa.
*
Erkki söi uusia perunoita sillin kanssa, Jukalle tein broilerrisoton ja itse söin ruisleivän kanssa paistettua munaa, no söin mää yhden perunan. Kävin mummulla, vein eilisen Satakunnan kansan. Mummu oli parhaillaan lukemassa sukututkimusta äitinsä suvusta, pohti kopioiden huonoa laatua ja sitä miten paljon uusimpia teidossa olevia asioita on kirjoittamatta muistiin. Sitten pohdittiin euron tilaa ja sitä miten perussuomalaiset kiskotaan tilille jokaisesta sanasta mitä sanovat, vaikka suomalaisesta työstä. Mummu luki lehteä ja minä selailin sukututkimusta. Pohdittiin millainen juhannus oli ennen, me ei keksitty muuta vanhan-ajan juhannusruokaa kuin uudet perunat voin kanssa, uusi sillikin tuli vasta myöhemmin, vasikantanssia tehtiin kun lehmä poiki aina niin ei käynyt juhannuksena, juoksutinjuustoa tehtiin juhannuksena, mutta sitä oli muulloinkin, ennen pakastimia juhannus oli lihatonta aikaa eikä ollut myöskää jäätelöä ja makkaraa alettiin paistaa vasta 1970-luvun puolivälissä. Mutta juhlia ja tapahtumia juhannuksena oli paljon.
Sitten kävin valmistelemassa kasvikoppini tyhjennystä ulos omenapuun alle, Erkki tulee auttamaan isompien ruukkujen nostelussa, kun on ensin käynyt tarkistamassa Ilolan lämpökeskuksen toiminnan. Vähän univajeinen olo, vaikkei tässä kokonaisia öitä ole valvottu. kello on puoli 3. Ilmatieteen laitoksen mukaan seuraavana viitenä päivänä ei lämpö nuose kahteen kymppiin ja sää on vaihtelevan sateista.
*
Sitten en enää jaksanut mitään, kuin katsoa Pekkoa ja muuta mihin ei tarvita aivoja. Samalla syötiin pussillinen perunalastuja kolmeen pekkaan.
Pikkuserkku oli telkkariuutisten tanssikurssi haastateltava, en olisi tuntenut ilman nimeä, ei olla koskaan tavattu tai sitten vain kerran hautajaisissa joskus 1970-luvulla. Menin nukkumaan 21.30.
Erkki söi uusia perunoita sillin kanssa, Jukalle tein broilerrisoton ja itse söin ruisleivän kanssa paistettua munaa, no söin mää yhden perunan. Kävin mummulla, vein eilisen Satakunnan kansan. Mummu oli parhaillaan lukemassa sukututkimusta äitinsä suvusta, pohti kopioiden huonoa laatua ja sitä miten paljon uusimpia teidossa olevia asioita on kirjoittamatta muistiin. Sitten pohdittiin euron tilaa ja sitä miten perussuomalaiset kiskotaan tilille jokaisesta sanasta mitä sanovat, vaikka suomalaisesta työstä. Mummu luki lehteä ja minä selailin sukututkimusta. Pohdittiin millainen juhannus oli ennen, me ei keksitty muuta vanhan-ajan juhannusruokaa kuin uudet perunat voin kanssa, uusi sillikin tuli vasta myöhemmin, vasikantanssia tehtiin kun lehmä poiki aina niin ei käynyt juhannuksena, juoksutinjuustoa tehtiin juhannuksena, mutta sitä oli muulloinkin, ennen pakastimia juhannus oli lihatonta aikaa eikä ollut myöskää jäätelöä ja makkaraa alettiin paistaa vasta 1970-luvun puolivälissä. Mutta juhlia ja tapahtumia juhannuksena oli paljon.
Sitten kävin valmistelemassa kasvikoppini tyhjennystä ulos omenapuun alle, Erkki tulee auttamaan isompien ruukkujen nostelussa, kun on ensin käynyt tarkistamassa Ilolan lämpökeskuksen toiminnan. Vähän univajeinen olo, vaikkei tässä kokonaisia öitä ole valvottu. kello on puoli 3. Ilmatieteen laitoksen mukaan seuraavana viitenä päivänä ei lämpö nuose kahteen kymppiin ja sää on vaihtelevan sateista.
*
Sitten en enää jaksanut mitään, kuin katsoa Pekkoa ja muuta mihin ei tarvita aivoja. Samalla syötiin pussillinen perunalastuja kolmeen pekkaan.
Pikkuserkku oli telkkariuutisten tanssikurssi haastateltava, en olisi tuntenut ilman nimeä, ei olla koskaan tavattu tai sitten vain kerran hautajaisissa joskus 1970-luvulla. Menin nukkumaan 21.30.
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Juhannuksen päiväkirja 2.
22.6, juhannusaatto
Heräsin joskus viideltä, kun Erkki kysyi, että onko siellä
kuuraa. Hyppäsin pystyyn ja sanoin, että sitten kaikki paleltuu. Mutta, kun
tutkittiin tilannetta, niin ulkona oli kyllä kylmä, muttei sentään halla.
Primeran katolla oli vain paljon kastetta, ei kuitenkaan kuuraa. Joskus kuuden
jälkeen Erkki alkoi keittämään puuroa ja kaivamaan laatikosta jotain 1990-luvun
karttoja, lähdettäisiin juhannusajelulle.
Joten puuro mahaan, vaatteet päälle, kaikki tarpeellinen (kännykkä,
kamera, lompakko, lukulasit ja läppäri) mukaan ja menoksi.
*
Eura, kello on 7.37. Läppäri sylissä. Olis useampia langattomia verkkoja
käytettävissä, antaa olla. Erkki tankkaa ja puhuu jonkun pyöräilijän kanssa.
Vähän uutta pilveä taivaalla. Hiljainen kylä, tiellä menee muutamia autoja.
Rekat seisoo parkissa.
Meillä on mukana vanha GT-kartta, siinä ei ole tietä 43, mutta on
sentään Pyhäjärvi. Ajeltiin pikkuteitä Pyhäjärven länsirannalla. Pikkutiet oli
vanhassakin kartassa aivan paikoillaan. Sierravuoreen olisi tarvinnut maksaa jo
siihen aikaan aamusta pääsylippu, joten katseltiin muuta: Pyhäjärven rantaa ja
tutustuttiin Alhonkylään. Sitten ajeltiin Honkilahden kirkolle. Se olikin
päivän ensimmäinen bongattu kirkko.
Ja sitten suunnattiin lounaaseen. Seuraava pysähdyspaikka oli
Vaaljärven lintutorni. Kiivettiin katseleen järveä ja kosteikkoa ja suota, ei
siellä mitään lintuja näkynyt, metsässä lauloi vakiolajit, kaukana kukkui käki.
Minä käytin alueen loistavassa kunnossa olleita huussipalveluita ja napsein
kuvia. Erkki luki aamuauringossa Satakunnan Kansaa, vielä ehti, ennen kuin
saavuttaisiin Varsinais-Suomeen.
Siellä oli veneetkin juhannustunnelmissa
*
Heitivän ruispellon päällä leijui sankka siitepölypilvi. Kaukaa näkyi aivan loistavan valkoinen pelto. Mikähän se oli? Jos oli kumiaa niin kukki kyllä aivan täysillä ja oli mahtava kasvusto. Ei kyllä voinut olla koiranputkeakaan.
Tutustuttiin Karjalankylän karttaan ja ajeltiin pitkin
Karjalan teitä. Anu soitti ja toivoi tuliaisiksi mansikoita, pekonia ja kurkun.
Meillä oli alkuperäinen tarkoituskin käydä ennen puoltapäivää ostamassa ruokaa,
missä silloin sitten satutaankin olemaan.
Sitten suuntasimme Mynämäelle. Ruuan ostaminen puoli tuntia
ennen sulkemisaikaa ei ollutkaan aivan helppoa. Kurkkuja kyllä oli, mutta
S-marketissa oli vain yksi rasiallinen mansikoita, belgialaisia! Pekonia ei
mistään maasta. Pihan kojussakaan ei ollut enää mansikoita, pelkkiä kirsikoita,
nekään tuskin suomalaisia?! Torilta Erkki löysi mansikoita ja Valintatalosta
pekonia.
Mutusteltiin vähän perunalastuja ja juotiin limpparia.
Sitten oli vuorossa kirkon katselu. Mahdottoman iso, mutta ei ainakaan ulkoa
katsellen erityisen kaunis. Sori. Sitten suuntasimme kohti Mietoista, mutta ei
suorinta ja tuttua reittiä, kuitenkin löydettiin perille. Marttilasta kirkolle
päin oli yksi pelto aika ovelan näköistä kasvia. Määriteltiin se jo aika isoksi
kasvaneeksi tattariksi, mutta se saattoi olla muutakin.
Katseltiin pihan kasveja. Aki huuteli joen toiselta puolelta
hyvää juhannusta ja jatkoi auton pesua. Isäntäväki, Anu & Mikko, grillasi meille tukevan
aterian ja me syötiin pitkään ja rauhallisesti. Äijä (kissa) tarjoili Oskulle
(koira) sisiliskoja. Aurinko paistoi lämpimästi.
Kahden aikaan lähdettiin Mikon kanssa katseleen Mietoisten
maisemia. Ensin Mikko kävi hakemassa kanille heiniä. Nähtiin Marjo ja Jouni
pihassa, vaihdettiin muutama sana. Sillä suunnalla oli kesä pidemmällä kuin
meillä täällä: rypsipellot kukki keltaisina, viimeisiä ensimmäisen sadon rehuja
paalattiin, kuivaheinää oli kaadettuna, heiniä laitettiin seipäälle,
päivänkakkarat ja huopaohdakkeet kukki täysillä, liikenneympyrässä kukki
persian keltaruusut ja sellaista. Anu soitti ja pyysi Mikkoa tuomaan
kärpäspaperia, joten ajettiin takaisinkin Unikankareentien kautta. Sillä aikaa,
kun Mikko haki sen paprun, soitin Jukalla, se oli jo meillä, Maria tuli joka
tapauksessa aattoillaksi Kokemäelle, joten oli saanut kyydin, ja suunnitteli
pyöräilyä Ahvenukselle, suosittelin kulkupeliksi mun pyörää.
Sitten mentiin kahville. Oli jäätelöä ja mansikoita kans.
Praatattiin jonkin aikaa, lähdettiin joskus neljän aikaan ajeleen. Koska meidän
ei nyt sitten tarvinnutkaan ajaa Vuojoen kautta kotiin, bongattiin matkalla
muutama kirkko. Ajettiin Vehmaan ja
Kalannin kautta
Laitilaan, jossa hautausmaalla kasvoi paljon isoja vanhoja puita. Joukossa oli kymmeniä ikäloppuja jalavia, jotka oli niin täynnä siemeniä, että näyttivät ruskeilta. Navakassa tuulessa siemeniä tuli lumipyryn lailla alas. Niitä rapisi pitkin kirkon kattoa ja oli jo pieniä siemenkinoksia maassa. Jos ne kaikki siemenet tulevat alas juhannuksen aikana, niin siellä on arjen koittaessa ruskea nurmikko, ellei tuule niin paljoa, että ne lentävät pois hautausmaalta.
Sitten tuntui, että päivän kirkkokiintiö oli täynnä. Oli
kuuma ja Laitilassa syötiin jätskituutit ja juotiin limpparia, Helmisimpukka oli vielä auki. Siitä ajettiin
suorinta tietä kotiin katselematta yhtään kirkkoa. Kotiin tultiin jämptisti 12
tunnin kuluttua siitä kun oltiin lähdetty. Hopon lauma näytti syövän ruohoa
kaikessa rauhassa laitumessaan maantien varressa. Koko iltapäivän aikana oli teillä vilkas liikenne, eikä täysin loppunut
illallakaan. Pienien töllien pihoissa oli isoja kiiltäviä autoja. Näytti
siltä, että monelle ränsistyneelle mummonmökille tultiin nyt ensimmäisen kerran
tänä kesänä. Kiireesti leikattiin korkeimmat ruohot ja sytytettiin grilli.
En mennyt viemään Satakunnan Kansaa mummulle. Hän näytti
touhuavan keittiössä. Täällä oli käyty, siis Jukka ja ehkä Mariakin, makkaraa
oli kadonnut jääkaapista. Mun pyörä oli kadonnut, ohjaustangossa killunut
pikkuinen kylmälaukku oli viskattu portaille. Jukka oli siis lähtenyt pyörällä, ei täällä autoa olisi ollutkaan tarjolla.
Laitoin mehumaijan kiehumaan, marjat olivat tietysti jo
sulaneet. Juhannusaattona pitää ehdottomasti keittää mehua viime kesästä asti
pakastimessa maanneista herukoista!, otollinen hetki?. Otin kauppaostokset pois
kassista. Naposteltiin perunalastujen loput pusin pohjalta ja syötiin munkit,
todettiin, että juhannusjuna ei ole hyvä ohjelma, siinä ei tapahdu mitään,
tulipa tämä kirjoitettua katsellessa junaa kiskoilla. Erkki lähti Isollesuolle
katsomaan Aatun laumaa. Kello on 21.15. Mitä nyt sitten?
*
Kello 22 lähdettiin katsomaan kokkoja, minä otin mummun
pyörän. Kierrettiin Kauvatsankylän lenkki. Yksi kokko oli melkein sammunut ja
kolme komean kokoista oli sytyttämättä. Ei me jääty niitä odottelemaan. Erkki
katsoi juhannusjunaa, jonka taso oli ajan mittaan parantunut. Minäkin katsoin
alkuun, mutta nukahdin Jukan sängyn päälle. Heräsin joskus puolenyön aikaan,
kun Erkki laittoi telkkarin kiinni. Kömmein omaan sänkyyni.
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Juhannuksen päiväkirja 1.
21.6, juhannuksen aatonaatto
Heräsin 6.50, Erkki oli koneella lukemassa uutisia. Painoin
79 kg. Mulla on joku nuha-yskä-köhä-aivastustauti, sellainen pieni vaan. Takana
lyhyt yö, ei minulla vaan auringolla. Keitin puuron ja syötiin sitä. Erkki ja
Jussi menivät siirtämään Hopon lauma uudelle lohkolle. Ehkä se sujui kätevästi,
koska en ehtinyt edes näkemään toimitusta, kun vilkaisin ikkunasta oli lauma jo
uudessa paikassa. Se oli niille ensimmäinen tuollainen aidan taakse siirto,
viime sunnuntai aamulla juoksutettiin ne maantien yli. On niillä vielä tuossa
paljonkin ruohoa jäljellä, mutta ne eivät menneet juomaan joesta, kun siinä
kohtaa on pehmeä ranta, nuolivat illalla ojien pohjia, joista oli vesi loppu,
jos nyt menisivät juomaan, kun on kovapohjainen kohta jokea. Radiossa
selitettiin juhannuksen historiaa. Käynnistin tiskikoneen. Mitä kumman ruokaa
laittaisin. Maria ja Anssi hakivat Jukan eilen illalla. It-henkilöt ovat
ajoittain haluttua seuraa. Laitoin kahvia tippumaan ja odotan, että joku tulisi
juomaan sen. Kello on 8.30.
Siirsin kuvat kamerasta koneelle ja laitoin muutaman kuvan
tänne blogiini.
*
Miehet tuli sisälle, joivat kahvin, minä join teetä, söin
palan leipää ja pari voileipäkeksiä. Erkki lähti viemään hakekuormaa Ilolaan.
Nuohosi samalla reissulla lämmönvaihtimen. Jussi lähti hoitamaan pihaton 10
nautaa ja sitten tarkistamaan Isonsuon aidan ja Aatun lauman 62 nautaa. Etsein
Heikille klemmareita ja mummulle kasvipöheiköstä raunioyrtin, mummulla särki
nilkkoja. Heikki lähti kantamaan ostamaansa pumppua Isollesuolle, kun oli
saanut imuletkun kiinni. Minä tyhjensin tiskikoneen ja toin pyykit pois
narulta. Sekoitin jauhoja terniin, siitä tulee pannari. Järjestelin vaatteita.
On muuten täysin pilvetön taivas, yöllä oli aika kylmä, liki halla.
*
Erkki ja Jussi tekivät uutta aitaa Niittumäessä. Minä ja
Heikki kerättiin Hopon lauman laitumen rannasta myrkkykeisot jätesäkkiin.
Siellä meni tunti, kello oli yksitoista kun tultiin. Lämmitin miehille
Kabanossia paistinpannulla ja laitoin pannarin uuniin. Söin juustoa ja join
vissyä, sitten söin pannaria omenasoseen kanssa, kun se oli kypsä, ja join
maitoa. Siivosin nautojen pöytää ja Heikki laittoi niille kuivikepaalin ja
rehupaalin, siinä onkin sille sakille hetkeksi korsia. Heikki ajoi Natikan ja
silppurin pois pöydältä, kaavittiin silppurista isoimmat kompostit tarhaan. Nyt
kello on 13.20 ja Heikki pesee silppuria pihassa. Erkki ja Jussi menivät
jatkamaan aidan tekoa, kun olivat syöneet. Menen viemään postin mummulle.
*
Piti tehdä kaksi reissua mummulle, kun ensimmäisellä
kerralla en ottanut mukaan eilisiä lehtiä, jotka oli edelleen meillä. Selasin
siellä pari lehteä läpi, ei mitään erikoisen kiinnostavaa. Mummu puhui mitä
Kaija oli puhunut hänelle puhelimessa. Ja toisella kerralla luin mummulle myös
kirjasta ohjeen raunioyrttihauteen tekemisestä ja lupasin laittaa meen
olohuoneen ikkunan alla kaatuilevan liki kaksimetrisen raunioyrtin kuivumaan
mummun talviaikaista tarvetta varten.
Kun Heikki oli saanut paalisilppurin pestyä, hän pesi Natikan. Sitten
menin vetelemään Heikin raivaussahan viidakkoterällä pöheikköä nurin, siinä
meni aidot alkuperäiset ja vierastulokkaat tasapuolisesti nurin. Naamalle lensi
vihreää moskaa ja silmiin kans, pitääkö ihan oikeasti laittaa kypärä
verkkoineen ja kuulosuojaimineen päähän, kun menen jatkamaan. Tankkiin jäi
vielä bensiiniä, meillä ei taida olla enempää kaksitahtibensiiniä ostettuna, ei
se mitään, viikate on, sillä ei kylläkään mene luumun juuriversot ja muuta
puskat.
Kello on 15.30, Erkki laittoi kahvia tippumaan, minä voisin
juoda vaikka kaakaota? Kävin FB:ssä vilkaisemassa mitä ihmiset ovat tehneet ja
linkittäneet.
*
Kuuntelin radioita ja huilailin. Järjestelin vaatteita ja tavaroita.
Erkki korjasi pyöränsä rengasta ja lähti sitten koeajolle Matosuon suunnalle.
Siellä käy tuuli, on käynyt koko päivän. Koska söin kaakaon kanssa vain kaksi
voileipäkeksiä söin raejuusto-omenasose-ruokakerma-sekoitusta, ennen kuin menin
jatkamaan raivaussahan kanssa. Kypärän löysin, mutta siinä ei ollut verkkoa,
joten en ottanut sitä käyttööni. Eikä bensiiniä pitkän riittänyt. Sitten
istutin moskakasan päälle krassit, jotka ovat olleet tähän asti pienissä
muovipadoissa. Eikö nyt ole jo aika istuttaa kesäkukat? Raahasin katteeksi
vähän äsken niittämiäni ruohoja. Laitoin radioin kiinni. Hiljaisuus. Kello on
18.
*
Erkki tuli joskus seitsemän jälkeen, kävi katsomassa nautoja.
Soitin Jukalle, Mikolle ja Leenalle. Erkki luki netistä lehtiä. Katselin tunnin
verran telkkaria ja join mukillisen teetä ja söin palan juustoa. Sitten mentiin
nukkumaan vähän ennen kymmentä.
Ja juhannuksen päiväkirja jatkuu, kunhan saan ladattua
kameran akun, siis aikaisintaan huomenna!
torstai 21. kesäkuuta 2012
Kukkia 16.6.2012
Nämät kukankuvat olen näpsinyt harhiossa illalla 16.6. Tässä seitsemän ilman pitkiä selityksiä.
Väinönputki alkaa kukkia, en ole keittänyt siitä hilloa, vaan odotan siemeniä kylvääkseni ne.
Idänunikot kylvääntyy ja leviää.
Pusikon seassa on myös hernepansas....
Ja syreeni...
Ja orapihlaja.
Puna-ailakki kukkii näyttävästi.
Ängelmän nupuissa saattaa olla muutamia kirvoja?
Väinönputki alkaa kukkia, en ole keittänyt siitä hilloa, vaan odotan siemeniä kylvääkseni ne.
Idänunikot kylvääntyy ja leviää.
Pusikon seassa on myös hernepansas....
Ja syreeni...
Ja orapihlaja.
Puna-ailakki kukkii näyttävästi.
Ängelmän nupuissa saattaa olla muutamia kirvoja?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
