Miksi kuvia?

Olen kirjoittanut heinäkuussa vain kerran tätä ennen tänne. Oli tarkoitus pitää kuvat järjestyksessä ja ajan tasalla, arvatkaa missä ne on, kameran muistikortilla ja osa kovalevyllä. Olenhan niitä vähän selaillut, mutten mitenkään järjestänyt. Niitä on paljon, paljon huonoja kuvia, mutta muutamia hyviäkin, osan julkaisen kohta täällä (milloin on ihan pian?), osa on sellaisia, että pidän ne vain itselläni.

Olen miettinyt, miksi minulla on kuvia vain kasveista, eläimistä ja maisemista. Miksi todella vähän ihmisistä? Vaatiiko rohkeutta ottaa kuvia ihmisistä? Outoja tyyppejä on epäilyttävää kuvata ja tutut laittaa kädet naaman eteen tai huutelevat hurjia moitteita. Siksi kait mulla on vähän kuvia ihmisistä. Itsestäni ei juuri lainkaan. Se taas johtuu siitä, että vihaan kuvia omasta naamastani tai yleensä itsestäni, ne eivät ole ollenkaan kauniita, eipä tietysti voi olla.

Miksi otan valokuvia? Mikä on ottamani kuvan tarkoitus? Se on pätkä päiväkirjaa, sitä pätkää ei tarvitse kirjoittaa, jonka on kuvannut. Itselle selviää kuvan tarkoitus. Muut voivat ymmärtää sen toisin tai eivät näe siinä mitään merkityksellistä. Pahimmassa tapauksessa kuva ymmärretään väärin, mutta niin voi käydä sanoillekin.

Kuva on armoton. Siinä näkyy paljon sellaista, mitä ei ehdi näkemään livenä, liikaa yksityiskohtia kerralla havaittavaksi. Kuvassa näkyy myös paljon sellaista, mikä olisi parasta siivota pois. Kuva on mahdollisuus. Mahdollisuus tallentaa kerralla paljon. Kuvassa on paljon sanoja.

Otan tarkoin harkittuja kuvia. Laukaisuhetki on tärkeä. Harkituista kuvista pitää tehdä paljon pisteitä sisältäviä kuvia. Niitä voi teettää vaikka paperille. Minulla on sellainen periaate, että en tulosta itse kuvia. Miksi en? Siksi, että niitä tulee liikaa, jos sortuu sille tielle. Toistaiseksi olen pysynyt päätöskessäni, mutta tiedän, että on helppoa painaa print ja hetkessä kuva lennähtää ulos tulostimesta.

Otan harkitsemattomia kuvia. Niillä kirjoitan päiväkirjaani. Kunhan räpsin, niissä ei tarvitse olla paljoa pisteitä, mahtuu yli tuhat muistikortille, riippuu tietysti kortista, mutta sellaiselle, kun sattuu nyt olemaan mun kamerassa. Harkitsemattomilla kuvilla vain ikuistan tilanteita, maisemia, säätiloja ja ilmeitä. Niin ikuistan, miten digikuva on ikuinen. Onko se yhtä ikuinen, kuin isomummun yli sata vuotta vanha mustavalkokuva.

En tiedä. Joku tietää sen sadan vuoden kuluttua. Tämän viikon harrastusprojekti on kuvien varmuuskopiointi. Onko varma varmaa vasta sitten, kun kuvat eivät ole sähkömagneettisessa muodossa? Ovatko kuvat paremmassa tallessa, jonkun firman kaupallisella palvelimella kuin kotikoneeni kovalevyllä? Onko ulkoinen varmempi kuin sisäinen? Henkilökohtaisesti olen menettänyt uskoni kovalevyihin, varsinkin ulkoisiin. Siksi poltan varsinaiset varmuuskopioni DVD:lle, se on tietysti työläämpää, mutta luulen, että se on nyky vaihtoehdoista hinta-laatusuhteiltaan paras. Jukka tilasi mulle ison kasan DVD:tä 18 senttiä kappale, no siitä on vähän aikaa, joten on voinut hinta jo nousta ja se tilaus oli kokonaisuudessaan aika iso, kappaleittain myytävät ovat eri hintaisia.

Ja sitten palaan uudempiin kuviin, joskus ihan pian!