perjantai 17. tammikuuta 2014

Päivän sää

Pakkasta 13 astetta, tuuli 3 m/s, ilmanpaine 1025 hPa, lunta 4 cm, ilmankosteus 86 %. Viiden vuorokauden ennuste selkeää, ei siis pilven pilveä, pakkasta 10-20 asteeseen, pääasiassa lähempänä 20:tä kuin kymmentä.







maanantai 13. tammikuuta 2014

Tuli talvi

Monet ovat odottaneet lunta ja pakkasta, minä en, mutta pitäähän ne hyväksyä tähän aikaan vuotta. Lunta on jo minulle riittävästi, siis maa valkoinen, lumen syvyys virallisesti 4 cm. Kun on vähän lunta, pilvetön taivas ja täysikuu, on pitkään jatkunut pimeys takse jäänyttä elämää. Tänään oli kuun lasku komeampi kuin auringon nousu.

Klapikasassa on vasta pieni kolo, mutta nyt alkaa klapit liikkumaan pihan yli vilkkaaseen tahtiin, Ilmatieteen laitos on kiristänyt pakkasennustetta ja nyt näyttäsi siltä, että mennään koko viikko viidentoista asteen tienoilla. Ei haittaa kunhan aurinko näyttäytyy.

En nyt osaa kirjoittaa enempää, mutta laitan tämän menemään, sillä huomenna tämä on jo vanhentunutta asiaa.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Uuden vuoden lupaus

Lupaan kirjoittaa tai kuvittaa tänä vuonna tänne enemmän bloginpätkiä, kuin viime vuonna tuli tehtyä. Niitähän on kokonaista kolme. Vuonna 2012 on alkuinnostuksessa tullut väsättyä kolmekymmentä, eli melkein kolme kuukaudessa. Sellaista sanoo tilastot.

Se mikä ei toimi pitää vaihtaa toisenlaiseen. Kun alunperin tavoitteeni oli saada tänne nopeaan tahtiin uusia kuvia, niin nyt annan sen verran periksi, että jos ei uusia niin ainakin vähän vanhempia tai sitten todella vanhoja ja vaikka kaikkia samaan pätkään. Yritän kerätä kuvia, kotka kuvaavat lähiseutua, pakko, kun en yleensä kaukana käykään, en ainakaan Päijänteen takana.

Yks toinen teema voisi olla ne kirkonkuvat joita pyörii siellä sun täällä, facebookista niitä napsein pois, kun olivat jotenkin kodittomia siellä muiden seassa.

Tähän vuoden aloitukseen ei tule yhtään kuvaa, koska ne ovat.....sekaisin...kui sillai.

Mutta blogin vuosi on aloitettu. Hyvää vuoden jatkoa!