8.6.12
Nyt ollaan menossa Kuoppakoskella, kello on 9.14, istun
takapenkillä, Erkki ajaa, Mikko on mun edessä.
Nyt ollaan jo Nokialla, tuli mutkaisella tiellä
kirjoittaessa paha olo. Kiskoin jo Marimekko-kalsarit pois hameen alta.
Jännitän: tuliko oikeat vaatteet mukaan, niin itselle kuin muillekin, onko
siellä oikeanlainen kukkalaite valmiina. Sää on kaunis ja sopivan lämmin. Kello
on 10.06 ollaan siis kohta oltu tunti matkassa.
Eeva teki äsken Jukasta siistin miehen, nuorenikin näkö,
parta siistittiin ja niska siistittiin, Maria föönasi Jukan hiukset sileiksi ja
Jukka laittoi ne ponnarille. Minulle Eeva teki kampauksen. Mun hiukset on aivan
kurjassa kunnossa.
Nuoret lähtevät hautajaisten jälkeen kotiin päin.
Erkki ja Jukka siivosivat aamulla sonnat ruokintakäytäviltä,
ajoivat paalin kuivikkeiksi ja viisi paalia pöytään.
Aurinko paistaa tähän läppärin ruudulle niin etten näe
mitään.
Kuolema on aina pysähdyttävä päätepiste, vaikka vainaja on
sairastanut kauan ja on jo vanha. Hautajaiset on surujuhla omaisten tarpeisiin,
suruun ikävään ja kaipuuseen, mutta myös siihen kaiken suurimpaan tarpeeseen
kuolemanpelkoon. Kun läheinen kuolee pakostakin mieleen tulee ajatus omasta
kuolemasta, kaikkihan tietävät, että se on edessä, kun kerran on syntynyt myös
kuolee. Mieleltään terve ihminen haluaa elää mahdollisimman kauan,
mahdollisimman hyväkuntoisena. Monet fyysisesti pahasti sairaatkin ihmiset
haluavat elää, kivuista ja rajoitteista huolimatta. Kuolema pistää miettimään
elämää, omaa elämää, vähän laajemmin ja kauempaa, onko järkevää sotkeutua
lillukan varpuihin ja jättää siinä rämpiessä mahdollisuudet käyttämättä. Miten
voi nähdä mahdollisuudet ja mistä löytyy aika ja resurssit ideoiden
toteuttamiseen.
Kuolema tuo mieleen menneet. Suruun kuuluu muistelu. Samalla
herää mielessä joukko kysymyksiä, jotka koskevat kaikkia tuntemiani jo
edesmenneitä ihmisiä kohtaan. Kysymykset alkavat: Olisiko minun pitänyt….olla
hiljaa silloin kun sanoin…kertoa sitä ja tätä…. tehdä, auttaa, käydä.
Kysymyksiä on vaikka kuinka paljon. Hautajaisissa herää eloon muistot kaikkia
vainajia koskien.
Ruovesi valtatie 66:n risteys, tästä pätkä pohjoiseen,
sitten itään kohti Haapamäkeä, kello on 10.56.
Molemmat papat kuolivat keväällä, silloin kun kasvit
rävähtävät rajuun kasvuun. Kasvien herääminen talven jälkeen onkin ihmisen
kuolema. Onko kuolemakaan pohjimmiltaan kuolema, vai elämän alku. Täällä
mullataan perunamaata.
Haapamäki 38 km, kello on 11.03. Mitä jos….? Ei kai…?
Syvinkisalmi, vau! Nyt on silta, silloin ennen vanhaan
aikaan oli lossi. Se oli silloin.
Se oli Nesteen auto, tuli takaperin meen kaistalla vastaan,
joltain oli mökistä lämmitysöljy loppu.
Ylä-Tuuhonen, Pohjoslahti, Salussärkkä, vau! On todella
monta vuotta siitä kun olen täällä viimeksi kulkenut, monet vuodet on menty
Keuruulle ensin ja siis Oriveden kautta.
9.6.
Kello 8. Toiset touhuaa, toiset juttelee. Mökkeihin yöksi
menneet eivät ole vielä tulleet.
Hautajaiset ovat aina tietyllä tavalla samanlaiset, hyviä
puheita ja kaunista musiikkia, joskus ne ovat vain samanlaiset kuin
edellisetkin, joskus ne ovat vainajan ja hänen jälkeläistensä näköiset ja
tyyliset. Reino-papan hautajaisissa oli muutama asia, jotka oli liikuttavasti
Riihimäkiläisten näköisiä ja tyylisiä.
Aina avoimeen hautaan arkun päälle ei heitetä mitään, joskus
yksittäisiä kukkia. Itse olen heittänyt siskoni Leenan kanssa Iida-mummuni
hautaan kimput ruiskukkia, jotka oltiin kerätty omasta ruismaasta. Reino-papan
hautaan heitettiin ruusuja ja pieniä kukkakimppuja. Mutta kuusen ja katajan
oksa ja oman maan multaa , sai taas kerran kyyneleet silmiin. Millainen
taideteos valkoinen arkku oli kun se sai tuon kaiken kannelleen. En käynyt
katsomassa hautaan, sen päälle nostettiin kansi ja laskettiin kukat päälle.
Kukat olivat yleissävyltään valkoisia, hillitysti eri värien sävyttäessä
kumpua.
Pappi sanoi valkoisen olevan ylösnousemuksen väri. Valkoinen
sopi hyvin, sillä mikään yksittäinen väri ei ollut Reino-papan väri. Papin
puheen vertaukset papasta ja eri puista olivat todella hyviä. Kuuset ja männyt
olivat vielä aika tavallista vertausta, mutta sairaan vanhuksen vertaaminen
havisevaan haapaan, oli …..
Uudet kuusenkerkät olivat juuri saman mittaisia kuin
Veikko-papan hautajaisten aikaan 21.5. 2005. Silloin kerkät olivat kasvaneet
aikaisemmin lämpimämmässä säässä, lieneekö sitten parillasadalla kilometrillä lounaaseen merkitystä asiaan. Heikki
oli sitä mieltä, että tänä keväänä koivun lehdet ovat kasvaneet suhteessa
nopeammin kuin kuusen kerkät.
Kun hautajaisissa”lapset” olivat pitäneet muistelupuheensa,
kertoneet juttunsa moottoripyörä kyydistä, autoista ja traktoreista, sanoi
pappi hartauspuheessaan, että on ollut enkeleitä matkassa, koska olette täällä
tänään. Ehkä puheet olivat olleet rehellistä muistelua, eikä sellaista
tavallista höpinää, jossa vainajasta maalataan virheetön kiiltokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti